Olin tekemässä siskoni miehelle syntymäpäiväkakkua, kun 15-vuotias tyttäreni ilmoitti, että hän haluaa sen tehdä. Ja hieno kakku tulikin.

Pohja:

4 kananmunaa

1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

½dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Valkosuklaamousse:

1 kananmuna

1/4 dl sokeria

1 1/4 dl Flora vispiä

100g valkoista suklaata

2 liivatelehteä

tilkka vettä

Mansikkatäyte:

1 dl mansikkasosetta

1 1/4 dl Flora vispiä

½ dl maustamatonta tuorejuustoa

1/4 dl vaniljakreemijauhetta

Valmista kakkupohja. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan.

Valmista täytteet:

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sulata suklaa mikrossa. Yhdistä vaahdot ja sula suklaa. Kaada lopuksi vesitilkkaan sulatetut liivatelehdet ohuena nauhana.

Vaahdota Flora vispi. Sekoita joukkoon mansikkasose, tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe.

Kostuta pohjia spritellä. Laita toiseen väliin valkosuklaamoussea ja toiseen mansikkatäytettä. Anna vetäytyä seuraavaan päivään.

Koristele Flora vispillä ja haluamillasi koristeilla.

Tähän kakkuun olen ottanut ohjeita muista blogeista.Kakkupohjan ohje on Ullan Unwlmakakut kirjasta. Olen myös pienentänyt ja muokannut ohjeita itselleni sopivaksi.