Meile oli tulossa vieraita ja piti saada tarjottavaa, helppoa ja nopeaan valmistuvaa. Hyydykekakkua ne viitsinyt tehdä, olinhan juuri edellisenä päivänä sitä tehnyt ja nauttinut. Onneksi jääkaapista löytyi kermaa ja tuorejuustoa. Tiramisun ohjeita on monia. Tämä on nopea ja helppo tehdä, myös maku on kohdallaan. Minullakin löytyy yksi aivan loistava ohje, mutta siihen ei ollut tarvikkeita kotona ja aikaakin se vaatii enemmän. Mutta myöhemmin kevään aikana on tarkoitus tehdä sitä.

1239647444_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja:

4 kananmunaa

1½dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

½ dl appelsiinimehua

½ dl kuumaa kahvia

½ dl konjakkia

Täyte:

2 kananmunaa

1 dl sokeria

2 dl kermaa

200g vaniljatuorejuustoa

tummaa ja valkoista suklaata rouhittuna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista paistopaperi.

Valmista täyte. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto kerman joukkoon. Lisää muna-sokerivaahto. Lisää rouhitut suklaat (oman maun mukaan).

Leikkaa jäähtynyt torttulevy kahtia. Nosta toinen puoli tarjoiluastiaan ja kostuta se appelssiinimehu-kahvi-konjakkiseoksella. Levitä puolet pohjan päälle. Nosta päälle toinen levy, kostuta ja kaada loppu täyte päälle.

Anna jähmettyä ja maustua vähintään kahden tunnin ajan. Ennen tarjoilua, ripottele pinnalle kaakojauhetta. Jonka minä unohdin. Lisäsin vasta kuvausvaiheessa, kun kakkua oli jo syöty...