Korjasin viikonloppuna loput raparperit pakkaseen. Osasta tein tätä hyvää keikauskakkua.

Vuokaan:

50 g sulatettua voita

1 dl fariinisokeria

1 dl rouhittuja manteleita

4 dl raparperinpaloja

Taikina:

100 g voita

1 dl sokeria

1 kananmuna

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

½ dl maitoa

Leikkaa pyöreän, tasapohjaisen kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat ja paperi voilla.

Sekoita keskenään voisula, sokeri, mantelirouhe ja raparperipalat. Levitä seos vuoan pohjalle.

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää kananmuna edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja yhdistä voivaahtoon maidon kanssa.

Levitä taikina vuokaan rapaprperin päälle. Paista 175 asteessa uunissa alimmalla tasolla noin 40 minuuttia.

Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten tarjoiluvadille. Poista leivinpaperi kakun pinnalta.

Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Ohje Helsingin Sanomien Ruokatorstai kirjasta.