Tämä torttu matkasi mukaani vanhemmilleni viikonloppuna. Ensimmäistä kertaa pursotin kermasta ruusuja, se oli oikeastaan helpompaa kuin kuvittelin. Kerman sekaan laitoin vähän vanilliinikreemijauhetta.  Itse olen lopputulokseen tyytyväinen. Tässä hieman erilainen pohja kuin Tiramisu-kääretortussa (tämä pohjan ohje Unelmakakut kirjasta).

 

Pohja:

4 kananmunaa

1½ dl sokeria

1 dl perunajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk Vanilja rahkaa

1 prk Flora Vispiä

1 prk mangoa pieneksi pilkottuna

8 palaa valkoista suklaata rouhittuna

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon varovasti sekoittaen.

Levitä seos leivinpaperin päälle pellille. Paista 225 asteessa noin 8 minuuttia.

Kumoa paistunut pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Valmista täyte. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka. Lisää suklaarouhe. Levitä seos jäähtyneen pohjan päälle. Muista jättää reunaan tyhjää. Levitä mangopalat täyteen päälle. Kääri torttu rullalle, jätä saumapuoli alaspäin. Anna tekeytyä jääkaapissa vaikka yön yli.

Koristele haluamallasi tavalla. Minulla pinnalla Flora vispiä ja kaakaojauhetta. Kerman päälle asettelin pursottamani kermaruusut ja muutaman sokerimassalehden.