Tämä ohje on Kaarina Roinisen Iloisen leipojan kirjasta.  Leivosten pohja on ihanan mehevä ja kardemumma tuo kivan lisän makuun. Kuorrutteeksi tein normaalin mokkapalojen kuorrutteen.

Leivo pellillinen - pakasta puolet.

Pohja:

200g margariinia tai voita

2½ dl sokeria

3 kananmunaa

5 dl hienoksi raastettua raakaa porkkanaa

2 prk (a' 225g ) ananasta

1 dl ananasmehua (purkissa olevaa)

6 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

Kuorrutus puolikkaalle levylle:

50 g voita

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

2 rkl kahvia

noin 4 dl tomusokeria

 

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.

Sekoita joukkoon porkkanaraaste ja pieniksi paloitellut ananakset, ananasmehu sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun (n.30x35cm). Tasoita pinta.

Paista 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Leikkaa levy kahteen osaan ja pakasta puolet.

Kuorrutusta varten sulata kattilassa voi. Sekoita joukkoon kahvi, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja tomusokeri. Levitä kuorrutus pohjan päälle koristele haluamallasi tavalla. Minulla on tässä koristeena Tutti Frutti Crushia.