Blogissa onkin valitettavasti ollut pidemmän aikaa hiljaista, pahoitteluni asiasta. Kuumalla kelillä ei ole pahemmin tullut leivottua.

Laitan parin postauksen verran kuvia Öölannin matkastamme. Suosittelen saarta lämpöisesti kaikille.

Menimme päivälaivalla Turusta Tukholmaan. Laiva pysähtyi Maarianhaminassa.

Ajoimme aluksi Kolmårdeniin. Jossa oli esimerkiksi tämä hauska "kamelikasa".

Myöskin seeproja löytyi.

Kolmårdenin tämän vuoden uutuus on Safari. Ennen safarilla ajettiin omilla autoilla, nyt mennään ilmoja pitkin. Tuo olikin mukava, näki alueen ja eläimet hyvin. Selostus oli saatavana kolmella kiellellä: ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. Ainoa huono puoli oli, että jono Safariin oli pitkä.

Aluksi noustiin korkealle, josta aukesi upeat maisemat.

Näimme mm. karhuja

Kolmårdenista ajoimme Öölantiin. Sinne johtaa kuuden kilometrin pituinen silta. Kävimme mm. Sollidenissa, joka on Ruotsin kuningasperheen kesäpaikka. Saavuimme sinne kaksi päivää Victorian syntymäpäivän jälkeen.

Puutarha oli upea.