Tämä kakku matkasi äidilleni syntymäpäiväkakuksi.Ohje on Kinuskikissan blogista bongaamani, helppotekoinen, näyttävä ja maukas (ei liian makea) kakun. Itse tein muutamia muutoksia kakkuun.

Pohja:

200g dominokeksejä

75g voita

Täyte:

5 liivatetta

2½dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

400g appelssiinituorejuustoa (meillä oli kaupasta loppu, joten laitoin

         200g sitruunatuorejuustoa ja 200g maustamatonta, toimi hyvin)

200g appelssiinijogurttia

200g valkoista suklaata

1 dl appelssiinimehua

Laita irtopohjavuoan (halkaisija 24-26cm) pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Levitä vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike ja sekoita joukkoon tuorejuusto ja jogurtti. Sulata valkosuklaa mikrossa ja sekoita täytteeseen. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Jäähdytä hetki ja sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3-4 tuntia.

Liuota kiilteen liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna mehusta 1 dl kiehuvaksi, sekoita liivatteet joukkoon. Yhdistä lopun mehun kanssa ja kaada täytteen päälle. Itse kaadan ruokalusikan päälle, silloin ei täytteeseen tule kuoppaa. Anna hyytyä kylmässä parisen tuntia.

Suklaareunuksen ohje löytyy Kinuskikissalta. Se oli helppotekoinen ja näyttävä.