Edelleen ohjeita Pipareista pitsikakkuun-kirjasta. Tämä ohje on kirjassa kakkuna, mutta itse tein siitä piirakkamaisen. Muistuttaa mokkapaloja.

1238947929_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

150 g voita

3 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2½ dl maitokaakaojauhetta

2 dl kermaviiliä (tai piimää, jogurttia)

3 kananmunaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:

2 rkl voita

2 rkl vahvaa kahvia

1 dl maitokaakaojauhetta

tomusokeria

Sulata rasva. Sekoita sokerit joukkoon, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä nesteet ja kananmunat. Kaada taikina 1½-2 litraiseen kakkuvuokaan. Tai uunipellille, kuten minä tein. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 45 minuuttia ( kun tekee pellille, niin noin puoli tuntia on paistoaika). Anna jäähtyä.

Valmista kuorrutus sulattamalla voi, sekoita kahvi ja maitokaakaojauhe joukkoon. Lisää tomusokeria niin paljon, että kuorrutteen voi levittää kakun päälle. Tasoita kuorrutus ja ripottele pinnalle esim. strösseleitä. Kun tekee pellillisen tätä, niin tuo kuorrute täytyy tehdä 1½-kertaisena.