Aikoja sitten olen ottanut Hellapoliisilta Susu-piirakan ohjeen. Piirakka on hyvää Susuistakin tehtynä, mutta nyt Pätkis versiona.

Pätkis piirakka

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Päälle:

1 dl vanilliinikreemijauhetta

3 dl maitoa

200 g vaniljatuorejuustoa

½ dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 munaa

1 pss mini Pätkiksiä

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää muna hyvin vatkaten. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita vanilliinikreemijauheen joukkoon maito, anna saeta hetki. Lisää joukkoon tuorejuusto, sokerit ja munat. Sekoita tasaiseksi. Silppua Pätkis-palat piirakkataikinan päälle, kaada päälle vanilliinimössö.

Paista 200 asteessa noin puoli tuntia uunin alatasolla.

Nauti piirakka jäähtyneenä.