Kakkuna oli hyydykekakku. Tämä kakku ei ole makea, kahvin maku tuli ihanasti esille.
Pohja:
1 pötkö Domino-keksejä
50 g voita
Täyte:
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
4 rkl perunajauhoja
2 dl maitoa
½ pkt Dajmia
5 liivatetta
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 rkl kahvia
1 rkl vettä
Leikkaa pohjaa varten dajm-patukka veitsellä pieneksi murskaksi. Rouhi keksit minigrip-pussissa murskaksi. Sulata voi. Lisää sulanut voi keksi-Dajm-seokseen. Sekoita tasaiseksi. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Sekoita kiisseliä varten kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kahvi (2dl) ja maito. Lämmitä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä.
Erota kiisselistä erikseen 1 3/4 dl. Leikkaa puolikas Dajm-patukka veitsellä murskaksi ja sekoita eroteltuun kiisselimäärään.
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, sokeri ja loput (ei Dajm-murskaa sisältävä osa) kiisselistä. Kuumenna kattilassa kahvi ja vesi ja sulata liivatelehdet joukkoon. Kaada täytteeseen.
Kokoa kakku kaatamalla vuokaan pohjan päälle vuorotellen täytettä ja tiputtamalla nokareittain Dajm-kiisseliä. Päällimmäiseksi tulee kerros täytettä (näin kiisselinokareet peittyvät). Anna jähmettyä seuraavaan päivään.
Koristele Dajm-rouheella.
Samanlainen kakku pienenpänä versiona matkaa huomenna töihin mukaan.
Kommentit