Tämä herkullinen ohje on peräisin toukokuun Pirkasta. Alla minun versioni. Alkuperäisessä ohjeessa leipää ei kostutettu millään (kostutuksen mielestäni vaati), päälle ei myöskään tullut kuorrutetta.

Leipätaikina:

1 pkt (500g) porkkanasosetta

25 g hiivaa

1 tl suolaa

2 rkl hunajaa

 4 dl sämpyläjauhoja

n. 5 dl hiivaleipäjauhoja

½ dl öljyä

Täyte:

1 dl tuoretta kurkkua silputtuna

½ suippopaprika paloiteltuna

150 g kylmäsavulohta

2 rs tuorejuustoa (esim. Italian yrtit)

2 dl kermaviiliä

1 jääsalaatti

Päällinen:

1 rs tuorejuustoa (esim.  valkosipuli)

½ dl majoneesia

1 dl kermaviiliä

150 g kylmäsavulohta

 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen porkkanasoseeseen. Sekoita joukkoon suola, hunaja ja sämpyläjauhot.  Alusta taikinaan hiivaleipäjauhot ja öljy. Kohota peitettynä puolisen tuntia. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat leivinpaperin päällä isoiksi ympyröiksi (halk 27cm). Siirrä pellille ja pistele haarukalla. Kohota puolisen tuntia liinan alla. Paista 225 asteessa hieman keskitasoa alempana noin 12 minuuttia.

Sekoita täytteen ainekset keskenään. Halkaise jäähtyneet leivät varovasti. Kostuta leipäpuolikkaat lihaliemllä ennen täytteen laittoa. Pinoa leipäkerrokset isolle lautaselle ja paina päälle lopuksi leivän kansi. Kostuta lopuksi myös leivän pinnalta. Laita leipä pussiin/kelmuun ja jääkaappiin kevyen painon alle yön ajaksi.

Sekoita kuorrutukseen tuleva tuorejuusto, majoneesi ja kermaviili keskenään. Levitä leivän pinnalle ja reunoille. Laita reunoille juustoraastetta. Pinnalle lohiruusukkeita, kurkkua ja paprikaa.

Tämän kakun koristelu on mieheni käsialaa, kuten täytekin. Meillä on usein työnjako: minä teen leivät ja hän täytteen ;) Toimii meillä erittäin hyvin.