Tämä ottamani ohje oli kakkuvuokaan tehty. Silloin pohjasta tosin tulee paksu, joten mielestäni kaipaisi väliin jotain täytettä. Päädyin tekemään pellille ja kuorrutuksen jälkeen otin sydänmuotilla palasia.

4 kananmunaa

3 dl sokeria

4½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 rkl kaakaojauhetta

1½ dl juoksevaa margariinia

1½ dl maitoa

1 dl pekaanipähkinöitä

Kuorrutus:

2 rkl voita

3 rkl vahva kahvia

tomusokeria niin paljon, että tulee paksuhkoa tahnaa

Vatka kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen margariinin ja maidon kanssa.

Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista kiertoilmalla 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Sulata kuorrutteeseen tuleva voi kattilassa. Lisää joukkoon kahvi sekä tomusokeria niin paljon, että saat paksuhkon tahnan. Kaada lämpimän pohjan päälle. Jos haluat koristella, niin ripottele koristeet heti kuorrutteen päälle (kuorrute rupeaa kovettuman samantien kun sen kaataa pohjan päälle).

Sain jokin aika sitten Nami-Hiireltä kokeiltavaksi arabikumijauhetta kukkien sokerointia varten. Nyt vihdoin minulla oli aikaa testata sitä. Tuokin (kuten moni muukin) vaatii harjoittelua, mutta kuvassa yksi tekeleeni :)